Olen lapsesta asti ollut
eläinhullu. Aluksi minulla oli kaneja, kanoja ja lammas.
Vuonna -67 ostin ensimmäisen koirani vanhempieni kielloista huolimatta ja suuri unelmani omasta koirasta oli täyttynyt. Se oli punainen cockerspanielinarttu Adventure Chesie. Tähän asti olin ulkoiluttanut naapureiden koiria ja käynyt näyttelyissä tutustumassa eri rotuihin.
Seuraavana kesänä onnistuin
pääsemään kennelpojaksi Ruotsiin suureen Isomajs bokserikenneliin ja sama
homma jatkui taas seuraavana kesänä. Täällä opin suunnattomat määrät
koirista ja ahmin kaiken mahdollisen tiedon itseeni.
Oppikoulun jälkeen pääsin
Helsingin yliopistoon opiskelemaan kotieläinten jalostustiedettä ja
genetiikkaa. Nämä opinnot ovat auttaneet ymmärtämään syvällisemmin
koiranjalostuksen syövereitä. Olen aina ollut erittäin kiinnostunut
jalostuksesta ja perinnöllisyydestä ja jo pikkupoikana pidin tarkkaa
kirjaa kanieni värien periytymisestä.
Olen aina pitänyt kaikista
koirista rotuun katsomatta ja siksi minulla onkin ollut useita rotuja.
Olen toiminut usean
rotuyhdistyksen hallituksessa ja jalostustoimikunnassa mm. spanieliliitto,
tiibetinspanielit, portugalin podengot, pienpystykorvat ja lappalaiskoirat
jonka puheenjohtajana olin pitkään. Olen ollut myöskin kennelliiton
valtuustossa.
Ajanpuutteen vuoksi olen jättänyt nämä hommat minimiin ja nyt olen ainoastaan Englannin lapinkoirayhdistyksen presidentti ja lappalaiskoirien tuomarikouluttaja suomessa Olen vienyt koiria viiteentoista maahan,
kaukaisin Australia. Suomen kennelliitto on myöntänyt minulle Vuolasvirta-palkinnon
sekä Suomen Koirankasvattajat ry palkinnon menestyksellisestä jalostustyöstä
|
|